Joka morsiammen unelmien täyttymyshän on näyttää maailman kaunneimmalta hääpäivänään. Itse olen tarkempi hiuksista, kuin mistään muusta, mutta toki myös puku on tärkeä. Olin joku vuosi takaperin ystävälläni makutuomarina pukuostoksilla ja siinä sivussa vähän katselin pukuja myös sillä silmällä, että joskus itsellenikin sellaisen hommaisin. Jo silloin tein huomion, ettei olkaimellisia ja hiallisia vaihtoehtoja juuri ollut ja harkitsin, että tekisin puvun yhdessä mummuni kanssa, niinkuin olin pienestä asti haaveillut. Valitettavasti rakas mummuni kuoli pari vuotta sitten, joten apukädet(jos niitä tarvitaan ) on tultava siis muualta.
Ehdottomia nounou juttuja minulle on siis hiaton puku. Anteeksi nyt vaan, jos joku loukkaantuu, mutta mielestäni ne istuu hyvin todella harvoille, varsinkin jos pukua ei ole tehty käyttäjänsä päälle. Lisäksi kammoksun valokuvissa näkyviä kainaloläskejä, joita hiattomat puvut usein aiheuttavat :D Tokihan voisi harkita poleroa mutta mielummin haluan täydellisen puvun ilman kompromisseja.
Toinen ehdoton nounou on merenneito helma, joka saisi jo muutenkin muhkean takamukseni näyttämään suorastaan valtavalta :D Myöskään kapeahelmaista pukua en halua.
Toivelistalla onkin vintagehenkinen, grace kelly-tyylinen mekko pitsillä ja muhkealla helmalla. Jotain tähän tyyliin:
Tässä pidän eniten pitsisestä yläosasta ja napeista. Helma saisi olla muhkeampi ja siihenkin olen ajatellut pitsiä pienissä määrin. Myös miehusta voisi olla vähän erilainen, esim alukangas voisi olla sweetheart-tyylinen ja kauluksen ei vältämättä tarvi yltää noin ylös. Myös hiha-asia on vielä mietinnässä. Tässä kuitenkin hieman ideaa helmasta ja miehustasta:
Olen viimepäivinä pohtinut paljon tuota puvun teko asiaa. Monet ovat pelotelleet, että epäonnistumisen riski on suuri. Ajattelen kuitenkin asian niin, että jos epäonnistun niin sitten käyn ostamassa jonkun puvun joka miellyttää. Tarkoitus ei ole käyttää mekkoon ylettömästi rahaa, vaan saada aikaseksi unelmieni puku pikkurahalla.
Olenkin tässä lähdössä parin viikon päästä hakemaan säädettävää mallinukkea Virosta(kun on sinne muutakin asiaa), jossa se on huomattavasti halvempi kuin Suomessa. Sitten pääsen mallikappaleen tekoon ja johan se sekin jo kertoo jotain onnistumis mahdollisuuksista miten mallikappale onnaa.
Kun tuon itseä miellyttävän puvun kaavat vielä sattumalta pomsahti tielleni niin uskon, että hyvä siitä tulee :) Lähipiirissä kun on vielä paljon osaavia ompelijoita, joilta voin apua pyyttää pattitilanteissa niin en usko, että on huolen häivää. Tämä *kunhan menee sinne päin*- menninkäinen kun ei ole muutenkaan kovin tarkka mistään.(Täytyy vain toivoa, ettei hääpäivä satu olemaan yksi kriisipäivä :D) Joka tapauksessa uskon, että hääpäivästä tulisi mailman paras vaikka marsisin alttarille kollareissa tai alusvaatteissa :)